Yleishyödyllinen yhdistys
Porin Suomalainen Vanhainkotiyhdistys ry sai yleishyödyllisen yhdistyksen aseman vuonna 2014. Aseman myönsi Asuntotoiminnan rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, joka myös valvoo toimintaamme luottojemme takaajana . Näin ollen palvelukotimme peruskorjaus ja uudisrakennus vuosina 2012 – 2014 oli ARAN hyväksymänä ja valvomana mittava rakennusprojekti.
Yhdistyksemme säännöt ohjaavat yhdistyksen toimintaa voittoa tavoittelemattomana, yleishyödyllisenä yhdistyksenä seuraavasti: ”Yhdistyksen tarkoituksena on toimia vanhusten, eläkeläisten ja vammaisten elin- ja asunto-olojen parantamiseksi ja heidän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa edistämiseksi ”(2 §). Suuri osa toiminnastamme liittyy kiinteistön hallintoon, taloushallintoon ja ylläpitoon. Tämän lisäksi yhdistyksemme järjestää palvelukodin asukkaille yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun Soteekki-palveluiden kanssa viikoittaista, toistuvaa ja ohjattua virike- ja kuntoutustoimintaa. Yhdistys järjestää myös jäsenilleen ja yleisölle avoimia, toimialaansa liittyviä esitelmä- ja luentotilaisuuksia. . |
Yhdistyksen hallinto
Yhdistystä ja sen toimintaa johtaa ja valvoo yhdistyksen hallitus.
puheenjohtaja Marja Flinck marja.flinck@gmail.com p. 0400 227 999
varapuheenjohtaja Marja-Leena Hellesuo marjale.hellesuo@gmail.com
sihteeri Marju Sjösten marju.sjosten@gmail.com
kiinteistövastaava Ville Pääkkönen ville.paakkonen@hotmail.fi
kiinteistövastaava Teuvo Urho
jäsen Erja Leppänen

Yhdistykseemme kuuluu noin 60 jäsentä ja yhdistyksemme yhteistyökumppaneita ovat mm.
Dementiahoitokoti Dagmaaria Oy, Porin kaupunki, Vanhustyön Keskusliitto ja Satakunnan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala. Käytämme luonnollisesti asukkaiden virkistys- ja kuntoutustoiminnassa ensisijaisesti paikallisia toimijoita.
Mikäli olet kiinnostunut yhdistyksen jäsenyydestä ja toiminnastamme tai haluat osallistua järjestämiimme tapahtumiin, ota yhteyttä hallituksemme jäseniin tai puheenjohtajaan sähköpostilla tai puhelimitse.